Tärkeä osa turvallisuuden edistämisessä on laatia ja pitää ajan tasalla pelastussuunnitelma. Suunnitelma ennakoi ja ennaltaehkäisee uhkaavat vaaratilanteet.
Pelastussuunnitelma on asiakirja, jonka tehtävä on toimia työvälineenä rakennuksen omistajan, haltijan, toiminnanharjoittajan, ja muun yhteisön turvallisuutta kehittävässä työssä.
Pelastussuunnitelman tulee sisältää suunnitelman niistä toimenpiteistä, joiden avulla suunnitelman tekijä pyrkii toiminnassaan ja rakennuksessaan ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä. Lisäksi suunnitelmassa on varauduttava omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa sekä varautumaan sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin he omatoimisesti kykenevät.
Eurofiren kokenut henkilökunta käy asiakkaan kanssa yhdessä läpi pelastussuunnitelman eri kohdat huomioiden mahdolliset vaaran paikat. Laadimme suunnitelman ”käsikirjoituksen”, sekä teemme piirustukset tuotantorakennuksesta sekä asemakaavasta.
Suunnitelmakansiot tehdään kolmena kappaleena, vakuutusyhtiölle, pelastuslaitokselle ja asiakkaalle. Lisäksi suunnitelmaan kuuluu opastetaulu mistä näkyy poistumistiet, sähkökeskukset, vedensulut, tikkaat katolle, kokoontumispaikka, ensiapupiste, mahdolliset kulkuesteet jne.

Eurofiren verkkokaupassa valtava valikoima laadukkaita palo- ja työturvallisuustuotteita!
TUOTTEIDEN TIEDUSTELU JA MYYNTI
Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan myymälöissämme (katso yhteystiedot) tai
0400 916 234 ja
myynti@eurofire.fi
Tavoitteemme on, että tunnet olevasi meille tärkeä asiakas ja olet tyytyväinen tuotteisiimme.
Olemme valinneet myyntiin vain laadukkaita tuotteita joille lupaamme myös pitkät takuuajat.
Olemme iloisia kaikesta palautteesta parantaaksemme palveluamme. Soita arkisin klo 10-17 numeroon 0400 916 234 tai laita sähköpostia.